Johdanto
Google toimii ainutlaatuisena ohjemistojen ja tietokoneiden yhdistelmänä. Kokemasi hakunopeus voidaan lukea osaksi hakumenetelmien tehokkuuden ja osaksi tuhansien verkotettujen PC:den yhdessä muodostaman supertietokoneen ansioksi.
Ohjelmistomme sydän on perustajiemme Larry Page'n ja Sergey Brin'in Stanfordin yliopistossa kehittämä sivujen rankkauksen PageRank(TM)-järjestelmä. Ja vaikka palveluksessamme on suuri joukko insinöörejä kehittämässä Googlea päivittäin, pysyy PageRank edelleen hakutyökalujen perustana.
PageRank Selitys
PageRank perustuu webin uniikkiin demokraattiseen luonteeseen käyttämällä sen linkkirakennetta tietyn sivun arvioimiseen. Siispä, Google laskee linkin sivulta A sivulle B yhdeksi ääneksi sivulta A sivun B hyväksi. Mutta Google huomioi muutakin kuin äänet tai sivulle johtavat linkit. Se analysoi myös sivun joka antaa äänen. Sivujen jotka ovat "tärkeitä" antamilla äänillä on enemmän arvoa ja ne näin auttavat tekemään muista sivuista "tärkeitä".
Tärkeät korkealaatuiset websitet saavat korkeamman PageRank- arvon, jonka Google muistaa jokaisella hakukerralla. Tietenkään tuonkaltaiset tärkeät sivut eivät merkitse mitään sinulle jos ne eivät täsmää hakuusi. Joten Google yhdistää PageRank-arvon ja kehittyneen tekstihakutekniikan, jotka ovat tärkeitä haullesi. Google tutkii hakusanan sivulla esiintymiskertojen määrän ja tutkii kaikki sivun (ja sivuun viittaavien linkkien) sisällön näkökohdat päättääkseen onko sivu hakuasi vastaava.
Luotettavuus
Googlen monipuoliset automaattiset menetelmät tekevät tulosten vääristelyn erittäin vaikeaksi. Ja vaikka me suoritamme mainostamista tulosten läheisyydessä, Google ei myy paikkoja tuloksissa itsessään esim. kukaan ei voi ostaa parempaa tulospaikkaa (PageRank). Googlen haku on helppo, rehellinen ja objektiivinen tapa löytää hakuasi vastaavia korkeatasoisia sivuja.
Miksi käyttää Googlea
Google tuottaa vastaavimmat hakutulokset-- nopeimmin ! Internetissä sijaitseva hämmentävän suuri määrä informaatiota tarvitsee parhaan palvelun tuon tiedon käyttökelpoiseksi ja helpoksi esittämiseksi ja tulkitsemiseksi. Ilman tehokasta hakukonetta tietyn websiten löytäminen voi olla hyvin vaikeata tai jopa mahdotonta.
Google tuo järjestystä weppiin.
Google on suunniteltu luomaan järjestystä informaatiokaaokseen. Google on mitä palvelun pitääkin, järkevä menetelmä Internetin organisoimiseksi sen oma struktuurin mukaisesti ; ei editoitu, rajoitettu hakemisto tai luettelo hakutuloksista, jotka on huutokaupattu korkeimman tarjouksen tehneelle.
Google mahdollistaa haut yli miljardiin URL:ään.
Googlen hakemisto koostuu yli miljardista URL:sta, on ensimmäinen laatuaan ja sisältää täydellisimmän kokoelman Internetin käyttökelpoisimmista sivuista.
Google hakee vain sivuja, jotka vastaavat hakutermejäsi täsmällisesti.
Toisin kuin monet muut hakukoneet, Google tuottaa vain kaikkia hakusanojasi vastaavat tulokset joko sivun sisältämässä tekstissä tai sivuun viittaavissa linkeissä. Ei enää turhautumista hakuasi vastaamattomien tulosten kanssa.
Google pyrkii noudattamaan hakusanojesi sijaintia sivun sisällä.
Sen lisäksi, että Googlen hakutulos sisältää kaikki hakusanasi, Gooogle myös analysoi hakusanojen sijainnin sivulla. Toisin kuin kuin monet muut hakukoneet Google priorisoi tulokset hakusanojen esiintymisläheisyyden mukaan. Me suosimme tuloksia, joissa hakusasanasi ovat lähekkäin, jolloin sinun tulosten selailuun käyttämä etsintäaikasi lyhenee.
Google tuottaa jokaiseen hakuun relevantin vastauksen.
Web-sivujen yhteenvetojen sijaan Google tuo näkyville tekstiä, joka täsmää hakusi ehtoihin. Tämä ominaisuus säästää sinulta väärän sivun lataamisen kuluvaa aikaa ja sen aiheuttamaa turhautumista.
Google voi pelastaa päiväsi !
"Kokeilen onneani™" -painike vie sinut automaattisesti ensimmäiselle Googlen palauttamalle WWW-sivulle. Et näe muita hakutuloksia ollenkaan. "Kokeilen onneani" -haulla käytät vähemmän aikaa WWW-sivujen selaukseen ja enemmän aikaa niiden katseluun.
Googlen välimuistissa olevat internet sivustot.
Google tallettaa web-sivut välimuistiinsa varmistaakseen sivujen löytymisen vaikka sivujen palvelin väliaikaisesti lakkaisi toimimasta. Tämän talletetun aineiston katselu on usein nopeampaa kuin katselu samoihin sivuihin linkin kautta, mutta tiedot voivat olla vanhempia.

