Limingan seurakunnan vanhoillislestadiolainen kupla on niin täydellinen vastakohta tämän päivän syntiselle kaupunkikuvalle, että kuvittelisi Dome Karukosken uuden elokuvan kertovan 70-luvusta. Kielletty hedelmä alkaa palmikoilla ja pellavamekoilla, joissa tapaamme elokuvan kaksi täpärästi täysi-ikäistä uskovaistyttöä Pohjois-Pohjanmaalla. Mutta vain pikavuoron bussimatkan päässä ovat Helsingin drinkkibaarit, ketjuliikemuoti ja Kampin kauppakeskus.
Raakel (Marjut Maristo) ja Maria (Amanda Pilke) muuttavat pääkaupunkiin. Limingassa on lapsista huoli, ja ennen pitkää kotikirkon miehet lähtevätkin Helsinkiin eksyneitä lampaita kaitsemaan. Aina kun tytöt sekoilevat kauemmaksi uskostaan, toistuu sama lause kirkonmiesten suusta - onko kaikki hyvin? Joka kerta näin kysyessään he tajuamattaan vain kasaavat lisää syyllisyyttä ja pahaa oloa nuorten niskaan.
Dome Karukosken ( Tyttö sinä olet tähti, Tummien perhosten koti) kolmas ohjaustyö ei oikeasti ole elokuva uskovaisuudesta tai sen moraalikäsityksistä. Raakel ja Maria ovat vuorollaan jumalansa ja vuorollaan halujensa puolella. Vaikka tyttöjen seurakunta tuomitaan tarinassa tuomitsevaksi, tätä lievennetään Helsingin-papilla. Hänen mielestään kosketusta kaipaava nuori ei ole paha tyttö. Siitä Kielletystä hedelmässä on kyse, koskemisesta ja kasvamisesta.
Vanhoillislestadiolaiset kieltäytyvät alkoholista, meikkaamisesta, televisiosta, ehkäisystä ja ennen avioliittoa seksistä ja suutelusta. Maria haluaa kokea tuon kaiken. Kännissä onneloissa ja taksien takapenkeillä sikailevasta Mariasta tulee varsinainen Andy McCoy -opetustarina: "Sun pitää varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen."
Paheensa tuotannollakin
Helsinki-Filmin ja käsikirjoittaja Aleksi Bardyn tuotanto on kiitettävän ammattimainen, vakavassa elokuvassa sallitaan tällä kertaa revittely hersyvällä, hyvällä dialogilla. Kiusaannuttavat puolet ovat puoleksi mietityissä ääniraidassa ja autenttisuudessa. Mikä on tämä pohjoinen pakkomielle laahaaviin viulumolleihin? Miksi tässä puhutaan Oulun murresanoja stadilaisella poljennolla?
Ilahduttavaa Karukoskessa on luotto lähes nimettömiin näyttelijöihin. Se voi johtua siitä, että hänen aiemmatkin elokuvansa ovat kertoneet nuorista. Ihanista Marjut Maristosta ja Amanda Pilkkeestä olemme tuskin kuulleet mitään, ainakaan pitkään aikaan: Pilke lumosi 13-vuotiaana draamakomediassa Helmiä ja sikoja (2003). Kielletyssä hedelmässä Pilke suorastaan kirmaa kaikkea kiellettyä kokeilevana teininä, jota Maristo suitsii hallitusti. Sivurooleissa on tutumpaa Olavi Uusivirtaa ja Tommi Korpelaa.
Elokuvan lestadiolaisuusaihe on lopulta vain vähän käytetty oikotie. Kielletty hedelmä on taas yksi Suomi-kuvaus seksikipuilusta ja aikuistuvista lapsuudenystävistä. Se ei ole onneksi pitkä musta tunneli Karukosken edellisen työn Tummien perhosten kodin tapaan. Sen sijaan Kielletty hedelmä kokoaa onnen ja helpotuksen hetkiä, jotka joka kerta päättyvät rumasti. Edes yksi poikkeus tylyistä ratkaisuista olisi kääntänyt Aleksi Bardyn käsikirjoituksen murjovasta kestäväksi. Etenkin lopun pikku kaarteilla haettu yllätyksellisyys aiheuttaa sen, ettei katsomossa ehditä mukaan iloon eikä suruun. Tosin lapsuuden Liminka tiristää tunnelmallaan kyyneleen.
Kohina edelsi ensi-iltaa
Kielletyn hedelmän näkemys uskovaisen nuoren asemasta lienee hämmentävän lähellä totuutta. Eittämättä sitä voi syyttää samalla julkeista stereotypioista, jollaisiksi jäävät uskovaisten vanhempien (Tuija Töyräs ja Jouko Puolanto) ja papin (Jani Volanen) muutaman rivin mittaiset roolit. Elokuvan totuutta kannattaa suhteuttaa sopivasti ensi-illan alla uutisoituun Ihmisoikeusliiton ja vanhoillislestadiolaisen liikkeen väliseen polemiikkiin. Liitto selvittää, onko yhteisön "ehkäisykielto" ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.
Elokuvan nimen sanaleikki on kätketty siideripulloon. Humala erottuukin muista synneistä siinä, että siitä Maria ei ota tunnolleen minkäänlaisia tuskia. Dome Karukoski on halunnut nimenomaan kuvata tunnetta, jonka kokee tehdessään jotain kiellettyä ensimmäistä kertaa. Vielä paremmin Pilkkeestä välittyy, miltä tuntuu tehdä sitä aina uudestaan.
Kielletty hedelmä pääsi kisaamaan tammikuun lopussa Göteborgin elokuvafestivaalien pääpalkinnosta. Voitto lipui toiselle Aleksi Bardyn tuotannolle Muukalaiselle. Tämä voi kertoa jotain Karukosken uutukaisesta. Sujuvan draaman ansiot tunnustaa mielellään, mutta se ei myllerrä katsojan mieltä.