Henkilötietojen poistopyyntölomake

Yksityisyydensuojan vuoksi sinulla voi olla oikeus pyytää tiettyjen sinua koskevien henkilötietojen poistamista.

Tällä lomakkeella voit pyytää tiettyjen nimesi sisältävien kyselyjen poistamista Google Hausta. Voit pyytää henkilötietojen poistamista toisesta Google-tuotteesta kyseisen tuotteen lomakkeella, jonka löydät Sisällön poistaminen Googlesta ‑sivulta.

Jos haluat esimerkiksi pyytää henkilötietojen poistamista Bloggerista, lähetä pyyntö Bloggeria koskevalla lomakkeella.

Kun teet pyynnön, Google punnitsee toisaalta yksilön oikeutta yksityisyyteen ja toisaalta kansalaisten yleistä oikeutta saada ja jakaa tietoa. Voimme esimerkiksi kieltäytyä poistamasta talouspetoksiin, ammatillisen aseman väärinkäytöksiin, rikostuomioihin tai valtion viranomaisten julkiseen toimintaan liittyviä tietoja.

Sinulla on oltava sähköinen kopio henkilöllisyystodistuksestasi, jotta voit lähettää tämän lomakkeen. Jos haluat lähettää pyynnön toisen henkilön puolesta, sinun on toimitettava myös henkilöllisyystodistus hänen puolestaan.

* Pakollinen kenttä

OMAT TIEDOT

Oma nimesi, vaikka lähettäisit pyynnön toisen henkilön puolesta tämän valtuutettuna edustajana. Jos edustat toista henkilöä, sinulla on oltava laillinen oikeus toimia hänen puolestaan.

Jos lähetät pyynnön toisen henkilön puolesta, kerro suhteesi tähän henkilöön (esimerkiksi "vanhempi" tai "asianajaja"). Voimme pyytää sinulta asiakirjaa, joka vahvistaa, että sinulla on oikeus edustaa henkilöä.

Meidän on vahvistettava pyynnön kohteen henkilöllisyys passilla tai muulla viranomaisen myöntämällä henkilöllisyystodistuksella estääksemme vilpilliset poistopyynnöt, joiden tavoitteena on esiintyä toisena henkilönä, vahingoittaa kilpailijoita tai poistaa laillista tietoa perusteettomasti. Voit peittää joitakin asiakirjan osia (esimerkiksi henkilötunnuksen), kunhan henkilöllisyytesi voidaan vahvistaa näkyvissä olevien tietojen perusteella. Voit peittää myös henkilöllisyystodistuksen valokuvat, paitsi jos pyydät tämän henkilön kuvia sisältävien sivujen poistamista. Google LLC käyttää näitä tietoja vain pyyntösi aitouden varmistamiseen ja poistaa kopion kuukauden sisällä poistopyyntösi sulkemisesta, ellei laki määrää toisin.

Voit ladata useamman dokumentin pitämällä Ctrl- tai Command-näppäintä painettuna valitessasi tiedostoja.

Jos sinä tai muu henkilö on jo pyytänyt meitä poistamaan samanlaista sisältöä sisältäviä URL-osoitteita, voimme käsitellä pyyntösi nopeammin, jos vastaat sinulle tai toiselle henkilölle lähettämäämme viestiin uuden ilmoituksen tekemisen sijaan.

Jos haluat silti lähettää uuden ilmoituksen, liitä mukaan aiemman pyynnön 14-numeroinen viiteluku. Luvun muoto on 1-1111000001111 ja se löytyy aiemman pyyntösi vastaussähköpostin otsikosta.


KERRO, MITKÄ HENKILÖTIEDOT HALUAT MEIDÄN POISTAVAN JA MISTÄ

Jos tämä ilmoitus koskee useita loukkauksen syitä, lisää alle vain ensimmäinen syy. Klikkaa sen jälkeen tekstikenttien alapuolella olevaa Lisää uusi ryhmä ‑linkkiä, niin voit lisätä uuden syyn.

Saat ohjeita URL-osoitteen löytämiseen klikkaamalla tätä.

Kirjoita yhdelle riville vain yksi URL-osoite (enintään 1000 riviä)

Selitä jokaisen antamasi URL-osoitteen osalta

(1) miten yllä mainitut henkilötiedot liittyvät henkilöön, jonka puolesta tämä pyyntö tehtiin
(2) miksi henkilötiedot pitäisi mielestäsi poistaa.

Esimerkiksi: "(1) Tämä sivu liittyy minuun, koska A, B ja C. (2) Tämä sivu pitäisi poistaa, koska X, Y ja Z."

Lisää uusi ryhmä (Enintään 10 ryhmää)

Tämän tulee olla se nimi, joka hakulausekkeena käytettynä palauttaa tulokset, jotka haluat meidän poistavan. Jos haluat lähettää useita nimiä (jos esimerkiksi nimesi on muuttunut avioliiton seurauksena), lisää nimien väliin merkki /. Esimerkiksi: "Matti Meikäläinen / Matti Teikäläinen".

VANNOTUT ILMOITUKSET

Lue alla olevat lausunnot ja vahvista hyväksyväsi ne valitsemalla valintaruudut.

Google LLC käyttää tässä lomakkeessa tai muun viestinnän aikana ilmoittamiasi henkilötietoja (kuten sähköpostiosoitetta ja tunnistetietoja) käsitelläkseen pyyntösi ja täyttääkseen lailliset velvollisuutensa. Voimme jakaa pyyntöösi liittyviä tietoja tietosuojaviranomaisille vain, jos he pyytävät meiltä tietoja tekemämme päätöksen tutkimista tai tarkistamista varten. Näin tapahtuu yleensä silloin, kun olet itse ottanut yhteyttä kansalliseen tietosuojaviranomaiseen päätöksemme vuoksi. Jos URL-osoitteita on pyynnöstäsi poistettu hakutuloksista, voimme antaa pyyntöön liittyviä tietoja poistettujen URL-osoitteiden verkkovastaaville.

Huomaa, että jos olet kirjautunut Google-tilillesi, saatamme liittää lähettämäsi sisällön kyseiseen tiliin.

ALLEKIRJOITUS

MM/DD/YYYY (esim. "12/19/2010")
esim. Matti M. Meikäläinen
Kirjoittamalla koko nimesi yläpuolelle annat meille digitaalisen allekirjoituksesi, joka on yhtä sitova kuin fyysinen allekirjoituksesi. Huomaa, että allekirjoituksen täytyy vastata tämän verkkolomakkeen ylälaitaan kirjoittamaasi etu- ja sukunimeä, jotta lomakkeen lähetys onnistuu.